Ratsastuskoulu

Kotimäen Tallien ratsastuskoulu on SRL:n hyväksymä. Tunteja pidetään tiistaista sunnuntaihin. Maanantaisin hevoset viettävät hyvin ansaittua vapaapäivää, jolloin ratsastuskoulu on suljettuna.

Tunneilla ratsastetaan vaihtelevasti niin koulu- kuin esteratsastustakin ja maastoon päästään myös mukavasti ja turvallisesti aivan tallien lähialueille. Kaikentasoisille ratsastajille löytyy omat ryhmät. Alkeiskursseja järjestetään aloitteleville ratsastajille useita kertoja vuodessa ja pidemmälle ehtineet oppilaat ratsastavat tasoaan vastaavassa ryhmässä, jolloin opetus on kaikkein tehokkainta. Myös perheen pienimmille on tarjolla vauvaratsastusta suloisilla shetlanninponeilla.

Kotimäen Tallien ratsastuskoulussa arkisin ja lauantaisin tuntien pidosta vastaa ratsastuksenopettaja Niina Hurme jolla on yli 20 vuoden kokemus opetustyöstä. Hän on valmistunut Ypäjältä vuonna 1993. Kotimäen Talleilla Niina on opettanut jo vuodesta 1998. Niinan erittäin tasokkaasta ja tehokkaasta tuntienpidosta pitävät kaikki ratsastuskoulun oppilaat, niin nuoret kuin vanhemmatkin ratsastajat.

Tuntilaisten avuksi ratsastuskouluun on palkattu tuntiavustaja, joka auttaa niin halutessasi hevosten ja ponien satuloimisessa ja suitsimisessa. Tuntiavustaja saattaa ratsastajat tallilta kentälle ja takaisin. Näin uusimmatkin ratsastajat pärjäävät hevosten ja ponien kanssa.

Ratsastuskoulun käytössä on kolme isoa kenttää sekä maneesi, jossa ratsastetaan silloin kun kelit ulkokentällä ratsastamiseen ovat huonot.

Kotimäen Tallit järjestää talli- ja seurakilpailuita yhdessä alueella vaikuttavan Kotimäen Ratsastajat ry:n kanssa. Seura järjestää useita aluetason kilpailuita niin koulu- kuin esteratsastuksessa vuoden aikana.
Näihin kilpailuihin on tallin ratsastajien mahdollisuus osallistua aina ratsastustason mukaan. Talli- ja seurakilpailuissa valmennuksesta niin verryttelytilanteessa kuin tarvittaessa suorituksenkin aikana huolehtii Kotimäen Tallien asiantunteva henkilökunta. Täten saadaan kaikki uudet kilpailijat oppimaan säännöt sekä eväät turvalliseen ja rehelliseen käyttäytymiseen kilpailuissa.

Ratsastuskoululla on tuntikäytössä 20 ratsua. Kaikki tunneilla käytettävät ponit ja hevoset ovat kilttejä ja hyvin koulutettuja juuri tuntilaisten tarkoituksiin hankittuja hevosia joten niillä voivat ratsastaa aivan aloittelijatkin kuten myös pidemmälle ehtineet ratsastajat.

Tervetuloa Kotimäen Tallien ratsastuskouluun!

taikku.lehtonen@kolumbus.fi